JULKAISUJA

Jukka Lampela

Sun luo

Kuunkuiskaajat

Kuunkuiskaajat

Kai Jämsä

Yksi Mua Vain

Odottaa

UUTISET

Magnum Music, Jaakonkatu 2,  01620 Vantaa

11.5.2012

FBI-Beat - Jos olet mun (MGM-288)

Huittislainen FBI-beat syntyi vuonna 1997 Porissa järjestettävän rautalankafestivaalin tarpeisiin, kun TWANG -rautalankafestivaalien järjestäjä Reijo Koivula otti yhteyttä ja kyseli silloista Markus Törmälän yhtyettä soittamaan rautalankabeat-musiikkia TWANG-97 -rautalanka-festivaaleille silloiseen Hotelli Jazziin Poriin.


Nuoret pojat ovat aikojen saatossa muuttuneet jo aikamiehiksi ja Suomen keikkapaikat on kierretty lukuisia kertoja. Albumeitakin on syntynyt jo seitsemän. 15-vuotisjuhlia bändi vietti Risto Ryti –salissa Huittisissa soittaen hittejään täydelle tuvalle.

 ”Jos olet mun”-albumi on taattua FBI-laatua. Bändin perustajan Miikka Törmälän studiossa syntynyt 11 kappaleen albumi pitää sisällään niin jalalle käyvää, kuin korvillekin sopivaa iskelmämusiikkia.

Onneksi meillä on vielä FBI-beatin tapaisia nöyrästi ja intohimoisesti ammattiinsa suhtautuvia tanssiorkestereita, jotka jaksavat vuodesta toiseen viihdyttää suomalaista tanssikansaa.

Lue kaikki uutiset >>

Wanhat Pojat - Mihin menit onneni

Wanhat Pojat on neljän nuoren maskuslaisen  tanssiorkesteri, jolla on jo usean vuoden kokemus esiintymisestä ja tanssikansan viihdyttämisestä. Yhtyeen ammattitaitoinen soitanta on herättänyt ihastusta aina TV-kanavia myöten.


"Mihin menit onneni" jatkaa reipasta tanssipoljentoa, johon suuri tanssikansa on jo pojissa ihastunut.


www.wanhatpojat.com


Lue kaikki uutiset >>

11.5.2012

Sanna-Mari Titov - Hiekkaa Saharaan (MGM-287)

”Tuleen en jää makaamaan, jäitä tänne polttamaan.

En koskaan, en koskaan!”


Suomen tanssikansaa kahdeksan vuoden ajan liikuttanut Sanna-Mari palasi vuoden mittaisen mammaloman jälkeen levytysstudioon ja keikoille tammikuussa 2012.

Työn alle otettiin kappale, jonka sanoituksiin Sanna-Mari osallistui itse kirjoituskumppaninaan Sari Matala (mm. Odota mua/ Janne Raappana). Sävellys on Nalle Ahlstedtin, jonka käsialaa ovat myös Sanna-Marin edelliset singlet Muisto rakkaudesta ja Tunnustuksen tapaisia sanoja. Kolmikon työn tuloksena syntyi Hiekkaa Saharaan, joka on tämän päivän Oon voimissain-tyylinen vahvistusiskelmä ripauksella countrymaustetta.

Kappaleesta ilmestyi myös musiikkivideo, jonka toteutuksen takana ovat Voionmaan opiston Elokuva/ ja TV-koulutuksen opiskelijat Aliisa Pappila, Salla Mäkipelto ja Jertta Ahtiainen.


Sanna-Mari esiintyy TV2:lla, 18.5. nähtävässä Tartu mikkiin -jaksossa yhdessä Neljänsuoran Antti Ketosen kanssa. Vastapelureina ovat tällä kertaa Suvi Karjula ja Esa Nummela.


2010 Sanna-Mari perusti oman yhtyeen, joka pystyisi muun-tautumaan perinteisestä tanssiorkesterista bilebändiksi tarvittaessa jopa saman illan aikana. Näin syntyi Palapeli. Monipuolisen ohjelmiston kanssa kiertävä kokoonpano on viihdyttänyt menestyksekkäästi niin tanssilavoilla, ravintoloissa kuin yksityis-/ ja yritystilaisuuksissa.


Lue kaikki uutiset >>

15.5.2012

Myrskytuuli - Tahdon tahdon (MGM-257)

Neljä iloista ja niin taitavaa soittajapoikaa ovat saaneet tyttöjen sukat pyörimään jaloissa.


"Tahdon tahdon" on hilpeä, hyväntuulinen ja niin kesänmakuinen iskusävel ja tehty jokaiseen CD-soittimeen sopivaksi tunnelmanluojaksi.


Lue kaikki uutiset >>

30.5.2012

PNP - Täyden kympin maa (MGM-289)

Molempien iltapäivälehtien järjestämissä "Kesän tanssittaja" -äänestyksissä top 3:een äänestetty PNP ylistää uudella sinkullaan suomalaisen kesän parhaita puolia ja niitähän meillä riittää.


Janne Laineen kantrahtava sävellys ja hymyn suupieliin nostavat sanat saavat kuulijan hyvälle tuulelle. Tämä on suomalaista autoilu-, kuuntelu-, tanssi- ja ratinnaputtelumusiikkia parhaimmillaan.


Ei ihme, että tämä orkesteri on tällä hetkellä niin järjettömän suosittu!


Lue kaikki uutiset >>

30.5.2012

Henna Sara - Ikuisesti sinun (MGM-290)

NimiHenna Sara

Ikä:   16

Kotipaikka:   Hämeenlinna

Harrastukset:   Laulu, ulkoilu, koiranäyttelyt

Musiikkiopinnot:Sibelius-opistossa pianoa viisi vuotta.            

Kuoroharrastus ja yksityistunteja laulussa mm. Heidi Kyröltä

Esiintymiskokemus:   Tzaah laululeirin finaali, Hauhon kesäteatteri, Hämeenlinnan miniteatteri, avustajana mm. "Klikkaa mua" ja "Pikku Roba" -sarjoissa

Muuta:   Kolme Chihuahua -koiraa ja akvaario

  "Ystävät ovat kaikki kaikessa"


Lue kaikki uutiset >>

30.5.2012

Syke - En susta eroon pääse (MGM-291)

Säv. Jonas Olsson

San. Kaje Komulainen

Sov. Pertti Jalonen


Jo vuonna 1984 perustettu Syke on suomalaisten tanssiorkeste-reiden aatelia. Paljon kiiteltyjä keikkoja ja runsas fanijoukko on taannut Sykkeen pojille työtä jo yli 20- vuotta. Syke on julkaissut kahdeksan albumia ja yhdeksäs valmistuu pikkuhiljaa. "En susta eroon pääse" on mukavan tarttuva iskusävelmä niin parketille kuin radiosoittoonkin."


Lue kaikki uutiset >>

18.6.2012

Anniina Mattila - Mistä? (MGM-292)

Mattilan sisarusparven vanhin Anniina Mattila omaa hienon sielukkaan ja tumman äänen, jolle tämä Petri Munckin "Mistä" sopii kuin nenä päähän. Hienoisia vivahteita mustalaismusiikista saanut "Mistä" kulkee Anniinan esittämänä hienosti ja sopii loistavasti myös tanssiparketille.


Avenue-orkesterin kanssa keikkaileva Anniina on saanut runsaasti kiitosta monipuolisesta tanssiohjelmistostaan. Persoonallisen lauluäänen lisäksi Anniina tarttuu välillä myös haitariin ja kajauttaa ilmoille tanssikansan iloksi  niin humpat kuin valssitkin.


Lue kaikki uutiset >>

18.6.2012

Pekka Hartonen & Sawotta - Hiiltyvä iltarusko (MGM-295)

Solistiyhtye Suomen ja Korsuorkesterin solisti ja lauluntekijä Pekka Hartonen joutui jättämään tanssilavat vuonna 2004 läppävika-leikkausta seuranneen aivoinfarktin vuoksi. Pekka ei luovuttanut taistelua, vaan kuntoutti itsensä lähes entiselleen. Laululavat jäivät kuitenkin useammaksi vuodeksi eikä Pekka kertomansa mukaan kovin paljon seurannut suomalaista viihdekenttää. ”Rilluttele yö”, ”Perunan kukkiessa” ja ”Mahtava peräsin ja pulleat purjeet” soivat kuitenkin ikivihreinä radioaalloilla ja ilahduttivat suomalaista tanssikansaa.


Pieni kipinä tanssikeikoille lähtemisestä kuitenkin heräsi, kun Sawotta –orkesterin Harri Savenius kysyi Pekalta uusia biisejä bändinsä levytettäväksi. Pekka ajeli Varkauteen studiolle, jossa Sawotan pojat soittivat uusia ralleja äänittämön raidoille.

  1. -Poikien soittamisessa oli jotain minulle niin mieluista meininkiä ja railakasta poljentoa, että mieleeni palasivat Solistiyhtye Suomen hulvattomat keikka-ajat, kertoo Pekka. Pohdiskelin loppuvuoden tilannetta ja kyselin Sawotan pojilta mahdollisuudesta yhteistyöhön. Pojat ottivat tällaisen vanhan körilään avosylin vastaan ja aloimme treenata keikkasettiä kuntoon.


Kesäkeikat ovat alkaneet vauhdilla ja Pekka Hartonen Sawotta-orkestereineen viihdyttää suomalaista tanssikansaa kymmeniä kertoja maailman kauneimmilla kesälavoilla. Esikoissingle "Hiiltyvä iltarusko" on mestarismiesten työtä ensitahdista loppusointuun. Markku Johanssonin sävellys ja Vexi Salmen nerokas teksti tekee Pekka Hartosen tulkitsemana tästä laulusta ehdottoman ikivihreän.


Lue kaikki uutiset >>

18.6.2012

Hurma - Sattuuhan niitä (MGM-294)

Hurma on muutamassa vuodessa noussut yhdeksi Suomen suosituimmaksi bändiksi, joka tänä kesänäkin kiertää kaupunkeja hengästyttävään tahtiin. Kiivan keikkarytmin vuoksi ensimmäinen sinkku "Sattuuhan niitä" näkee päivänvalon vasta nyt, vaikka parikymppiset nuorukaiset ovat kiertäneet Suomea ristiin rastiin jo muutaman vuoden. Janne Saksan ja Sana Mustosen "Sattuuhan niitä" on mukavasti soljuvaa radiopoppia, joka tulee soimaan kanavilla paljon.

Aktiivinen kiertäminen ja kovassa kasvussa oleva fanijoukko nostavat Hurman poikia kovaa vauhtia suuren yleisön tietoisuuteen. Keikoilla soivat omien biisien lisäksi mm. hienoja lainakappaleita Mariskalta, Tuure Kilpeläiseltä, Marko Haavistolta ja Tehosekot-timelta.


Lue kaikki uutiset >>

18.6.2012

Teemu Harjukari & TRM toivottaa hyvää kesää!

4.7.2012

Onnesta sekaisin (MGM-268)


säv.Olli Leppänen

san. Kyösti Mäkimattila





Lue kaikki uutiset >>

The Left Foot Company (MGM-297)

1.8.2012

"Big Sam - The Great Defender"

Kun Suomen ykkösmuusikot Aki Louhela, Sami Pitkämö, Mika Toivanen, Anssi Nykänen, Harri Rantanen, Tuomas Wäinölä ja Marika Tuhkala päättivät tehdä tribuutin Sami Hyypiälle, niin tuloksena oli aika messevää jälkeä.


Sami Hyypiääkin aikanaan valmentanut voikkaalainen säveltäjä, sanoittaja, jalkapallovalmentaja ja urheiluselostaja Jari Haapala teki hienon melodian ja komean tekstin, jonka Mika Toivanen sovitti kunnon jalkapallomeininkiin.


Hieno making of -video biisin synnystä julkaistaan ensi viikolla.

Voikkaa - Myllykoski - Liverpool - Leverkusen   

Sami Hyypiä on tribuuttinsa ansainnut!


Lue kaikki uutiset >>